31.1.2012

Keittiö saapui!

 Monen moninaisista syistä johtuen kiintokalusteet ovat seisoneet Keittiömaailman välivarastossa jo viime juhannuksesta lähtien. Eilen sitten koitti se suuri päivä jolloin tavarat saapuivat työmaalle ja tänään oli keittiö osittain asennettu paikalleenkin.


Hiukan fiksattavaa taas tuli: saarekkeen puolelle on tulossa kaapistoa syvempi työtaso, eli kalusteiden ja takaseinän väliin olisi pitänyt jäädä kymmenen senttiä ilmaa...


Mielenkiinnolla myös odotetaan, tuleeko kylmäkoneiden vasemmalle puolelle minkäänlaista seinämää. Tai siis tulee kyllä, tavalla tai toisella, mutta nähtäväksi vielä jää onko sellainen mukana tässä toimituksessa.


Keittiöasentajien ahertaessa oli ilmeisesti oman urakoitsijan työmiehetkin olleet paikalla, koska yläkertaan oli ilmestynyt väliovia ja rappujen viereiset kaiteet oli korotettu vähän turvallisemmalle tasolle. Hiukan kanjoni-fiilistä ilmassa, kunnes silmä taas tottuu.


29.1.2012

Kylpyhuoneissa tapahtuu

Alakerran suihkutilaan oli rakennettu seinämä hyllykköineen. Näyttäisi menneen aika mukavasti suunnitelmien mukaan!

 
 Yläkerran kylpyhuoneessa ei sitten mennytkään ihan yhtä hyvin: suihkulle oli jätetty tilaa turhankin kanssa ja samalla vessanpuoli oli jäänyt liian kapeaksi. Uusiksi meni!

22.1.2012

Lisää pintoja

Alakerran suihkussa Unidrain oli viimein saatu asennettua lattiaan, tosin jonkin verran suunniteltua kauemmaksi seinästä. No, eiköhän tuo kestä vaikka sen päällä joutuisi seisomaankin.


 Yläkerran kylpyhuoneen seiniin oli puolestaan ilmaantunut laattoja ja wc:n asennusteline. Näyttää varmaan jonkin verran rauhallisemmalta, kunhan viimeisetkin siniset vesieristeet saadaan piiloon ja laattojen välit saumataan valkoisella.


Yläkerrassa parketitkin oli jo saatu paikoilleen käytävää ja ruokailuhuonetta lukuunottamatta.

15.1.2012

Materiaaleja ja laatoitusta

Työmaalla oli harva se huone täyttynyt parkettipakkauksista, laattalaatikoista ja kylpyhuonekalusteista. Ja voi sitä riemua kun osa laatoista oli saatu kiinni lattiaankin!
Hyvältä näyttää!


Yläkerran kylpyhuone oli pirtsakan värisenä nauttimassa lämpöpuhaltimesta. Ehkä sinnekin alkaa pian ilmestyä laattoja...

6.1.2012

Loppiaisyllätys

 Pyhäpäivästä huolimatta meillä oli tänään työmaalla pakettiauto oven edessä ja laatoittajamestari yläkerran kylppärissä vetelemässä sinistä vesieristystä seiniin. Muutenkin kaikkia laatoitettavia pintoja oli valmisteltu ja heti autotallissa tuli vastaan iso kasa laattalaatikoita.


Alakerran kylppärissä oli kaivettu lattiaa auki ja aloitettu Unidrainin asennuspuuhat.


Varsinainen loppiaisyllätys tuli kuitenkin vasta yläkerrassa: keittiöön oli ilmestynyt rappunen ja saarekkeen seinämän rungot! Ei hassumpaa!